Oppimalla politiikkaan

Blogi

Ajatuksia poliittisesta päätöksenteosta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.


Sanoja siviilipalveluksesta #1 - Siviilipalvelukseen hakeminen

Tasan vuosi sitten, tammikuun toinen päivä 2017 istuin aamulla Riihimäen juna-asemalla parhaiden ystävieni kanssa. Suuntana oli asepalvelus Parolan panssariprikaatissa, minne meidät kaikki oltiin määrätty. Omalla kohdallani tilanne oli kuitenkin erilainen, sillä edellisenä iltana olin lähettänyt vapautuspyynnön asepalveluksesta, aikomuksenani suorittaa siviilipalvelus sen puolesta.

Koska olin niin myöhässä, en ollut ehtinyt vielä saada varmistusta vapautuksesta. Olin laittanut inttiporukkamme Facebook-ryhmää moderoivalle "some-agentille" viestiä illalla, että kannattaako minun saapua Parolaan nyt kuitenkin, kun varmistusta vapautuksesta ei ollut vielä saapunut. Hän kannatti ajatusta ja auttoi parhaansa mukaan, josta olen todella onnellinen. 

Noin kymmenen minuuttia ennen junan lähtöä sähköpostiini tuli ilmoitus, että minut on vapautettu asepalveluksesta ja että voin siirtyä siviilipalvelukseen. Tilanne oli hieman kummallinen, sillä seuranani oli kolme inttiin matkalla olevaa nuorta miestä ja minä olin vetäytymässä viimeisellä sekunnilla pois.

Juna saapui, hyvästelin kaverit ja toivotin onnea tuleviin koitoksiin. Kävelin takaisin asemalle ja katsoin kännykästä, miten junat Helsinkiin ovat lähtemässä. Kotiin olisi vielä kiva päästä, tai noh, ei välttämättä ollut.


Kun päätin suorittaa siviilipalveluksen, tuli tämä päätös useimmille todella yllättäen. En ollut puhunut aiheesta aiemmin kauheasti, että olisin edes harkinnut asiaa. Kuitenkin kun katsomme, miten valtaosa suomalaisista suhtautuu siviilipalvelukseen, on ymmärrettävää miksei nuori halua puhua siitä ääneen. Päätökseni siviilipalvelukseen siirtymisestä nähtiin todella pahana asiana. Erityisesti suvun miespuolisista edustajista näki, ettei päätöstäni pidetty hyvänä. Se nähtiin todella alhaisena tekona, jota ei edes pitäisi hyväksyä.

Siviilipalveluksen ongelma on vielä valitettavan monelle se, ettei sitä tunneta. Suomessa kaikki tietää intin, se on suuri kunnia ja sen historiallinen arvostus on taannut sille aseman, ettei sitä tule valtavirran myötä kyseenalaistaa tai yrittää horjuttaa. Siviilipalvelus on tuntematon, suurelle osalle merkityksetön ja monelle vanhemmalle pelottava asia, jonka suorittajissa on automaattisesti jotain vikaa.

Kun tein päätöksen siirtymisestä, tiesin itse olevani oikeassa tämän asian kanssa. Tiesin, että tämä tulee viemään minua elämässäni enemmän siihen suuntaan, mihin haluan kulkea. Muut eivät olleet samaa mieltä ja todella monet ihmissuhteet kärsivät suuresti tämän päätöksen myötä. Ja jos nuori on siinä tilanteessa, ettei oma perhe tai suku hyväksy hänen omaa päätöstään elämästään, miten hän voi odottaa, että ulkopuolinen hyväksyy tämän?

Verkossa sosiaalinen media ja useat foorumit ovat täynnä tekstejä, jossa siviilipalvelushenkilöt nähdään rikollisina, maanpettureina ja reservikarkureina. Verkon lisäksi tämmöisiä ajatuksia taitaa liikkua myös aiemmin kunnioittamani puolustusministerimme, Jussi Niinistön päässä.

Me suomalaiset elämme maassa, missä maan tapa ja pitkät perinteet hallitsevat niin politiikkaa, kuin ajatteluammekin. Me suljemme silmämme muilta vaihtoehdoilta ja ajatuksilta, sillä meille meidän omat tapamme toimia, ovat ainoat tavat toimia.

Mutta mikään ei muutu, ellemme me siviilipalveluksen käyneet nuoret osoita, että asiat eivät ole kuin ennen ja että siviilipalvelus on täysin normaali ja hyväksyttävä asia Suomessa. Jos jotain oma kärsimykseni, pilkkani, haukkuni ja vähättelyni ovat opettaneet, se on, että tälle tulee tehdä jotain. Se "jotain" on asia, jota olen tehnyt nyt sivarin alettua. Olen onnistunut näyttämään, että siviilipalvelus on okei.

Joni Ojala